Tuoteomistaja, Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto on työpaikka, jossa tehdään merkityksellistä asiantuntijatyötä. Luomme hyvinvointia, turvaa ja vakautta työn muutoksissa. Rahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien ja yrittäjien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Meidän visiomme on olla ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija ja digitaalisen ajan työpaikka. Asiakkaitamme ovat työnantajat, yrittäjät sekä palkansaajat Suomessa. Opastamme ja neuvomme työttömyysvakuutusmaksu- ja aikuiskoulutusetuusasioissa sekä osallistumme toimialaa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.

Asiakaskokemuksen parantaminen, asiakkaan hallinnollisen taakan keventäminen ja toimintamme tehostaminen ovat keskeiset painopistealueemme. Työllisyysrahastossa panostamme henkilöstön työtyytyväisyyteen ja osaamisen kehittämiseen, jotta työntekijämme pysyvät kehityksen kärjessä.


Haemme Työllisyysrahastoon

TUOTEOMISTAJAA

vakuutusmaksupalveluiden tuoteomistaja-tiimiin. Tehtävä on vakituinen.

Uudesta tehtävästäsi

Tulet omistamaan reskontra- ja perintäjärjestelmän. Järjestelmän avulla laskutetaan työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksut ja hoidetaan perintä. Vastuullasi on järjestelmän kehittäminen yhdessä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Tulevassa työssäsi neuvottelet ulkoisten toimittajien kanssa, perehdyt työttömyysvakuutusmaksujen kiehtovaan maailmaan sekä hyödynnät kertynyttä osaamistasi järjestelmistä ja niiden kehittämisestä.

Kehitämme järjestelmiämme ketterästi yhdessä kumppaniemme kanssa. Vastuullasi oleva järjestelmä on räätälöity kokonaisuus, ja sen taustalla vaikuttavat työttömyysvakuutusmaksujen keräämiseen liittyvät lait.

Ketä etsimme

Odotamme sinulta näyttöjä käsittelyjärjestelmien kehittämisestä. Ymmärrät sovelluskehityksen periaatteet ja lainalaisuudet sekä hallitset vaatimusten hallinnan. Omaat erinomaiset neuvottelutaidot ja pystyt keskustelemaan substanssin asiantuntijan, kehittäjän ja johdon kanssa sekä muodostamaan niiden perusteella edullisimman loppuratkaisun. Sinulla on kokemusta osallistumisesta isoihin projekteihin ja vedät sujuvasti pienemmät itse. Sinulla on menetelmäosaamista Dynamics-arkkitehtuurista ja menetelmistä.

Osaat hallinnoida kumppaniverkostoja ja neuvotella toimittajien kanssa, pyytää tarjoukset sekä budjetoida ne. Pystyt haastamaan sisäiset yhteistyökumppanisi parhaan toteutustavan etsimisessä. Ymmärrät testauksen ja dokumentoinnin tärkeyden ja saat niistä onnistumisen tunteita. Hallitset myös palvelun- ja muutoksenhallinnan.

Emme odota, että vielä tuntisit työttömyysvakuutusmaksujen substanssit syvällisesti. Toivomme, että omaksut ne kuitenkin nopeasti auttaaksesi meitä kehittämään järjestelmiämme ja prosessejamme. Kehittämisorientoituneisuus, erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, kyky priorisoida ja hyvä paineensietokyky auttavat sinua tässä tehtävässä onnistumiseen. Eduksi katsomme DevOps-tuntemuksen ja SCRUM Product Owner -sertifikaatin.

Liity joukkoon

Tervetuloa ammattilaisten joukkoon mielenkiintoisiin ja monipuolisiin asiantuntijatehtäviin miellyttävässä työympäristössä, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ja kehittyä. Työyhteisössämme vallitsee hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Vaikka työtehtävässä onnistuminen edellyttää itsenäistä työskentelyotetta, on tiimin ja työyhteisön tuki aina saatavillasi. Panostamme vahvasti henkilöstön työkykyyn ja hyvinvointiin. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin keskustassa Kampissa ja muutamme vuoden vaihteessa Ruoholahteen metroaseman viereen.

Näin haet

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae tehtävää osoitteessa www.experis.fi viimeistään 30.11.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Janne Aho, p. 040 838 1935 tai janne.aho@fi.experis.com

Tehtävään valitulta edellytetään suostumusta huumausainetestauksen, luottotietokyselyn sekä henkilöturvallisuusselvityksen (Turvallisuusselvityslaki 726/2014) tekemiseen.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.

Työn kuvaus